Väliviikon koskiseikkailu

Väliviikolla kurssikaverini Amy kutsui minut mukaan parin päivän koskenlaskuretkelle vajaan kahden tunnin ajomatkan päähän Mersey-joelle, lähelle Tasmanian kansallispuistoalueita sekä kuuluisaa Cradle Mountainia. Itsellänihän ei ollut lainkaan kokemusta koskenlaskusta - en edes tarkalleen ottaen tiennyt, mitä odottaa - joten olin innoissani reissusta. Teltan ja koskenlaskuvarusteet sain onneksi lainaan kurssikavereiltani ja yliopistolta; muut retkeilyvarusteet minulla olikin jo omasta takaa.

Matkaan lähdettiin jo ennen auringonnousua

Amy ja pari muuta leirin järjestäjää viettivät leirintäalueella joen varrella yhteensä neljä päivää, mutta minä ja tanskalainen ystäväni Katrine tyydyimme kahden päivän koskiseikkailuun. Ihmisten määrä leirillä vaihteli päivittäin, mutta enimmillään meitä oli n. 15 innokasta koskenlaskijaa.

Yliopisto lainasi meille kaksi isoa kumivenettä sekä kaksi kahden hengen "avokanoottia". Osa retkelle osallistujista toi oman kajakkinsa mukanaan. Koskenlasku ja muu extreme-urheilu on täällä sen verran suosittua, että on melko normaalia omistaa kajakki, vedenkestävä GoPro-kamera ja kunnon retkeilyvarusteet aina Trangiasta teltan kautta untuvamakuupussiin.

Keskiviikkona teimme neljä laskua, joista osallistuin kolmeen. Jokaisella laskulla olin isossa kumiveneessä 4-6 muun osallistujan kanssa. Isossa veneessä melojat jakautuvat tasaisesti veneen molemmille reunoille, ja koskenlaskun johtaja istuu paatin takaosassa antaen käskyjä ja ohjaten venettä oikeaan suuntaan. Käskyt ovat yksinkertaisia: forward-paddle - kaikki melovat eteenpäin, back-paddle - kaikki melovat taaksepäin, right-back - oikea puoli meloo taaksepäin ja vasen eteenpäin, move left - kaikki ryntäävät veneen vasempaan laitaan jne. Jopa minä pysyin niistä perillä laskun aikana :)

Ennen ensimmäistä laskua yksi leirin järkänneistä opiskelijoista piti meille pienimuotoisen "turvallisuusluennon" siitä, kuinka toimia hätätilanteessa: lähinnä veneestä pudotessa. Vältä puunrunkoja, pidä jalat ja pää pinnan yläpuolella, ole selälläsi, tartu turvaköyteen/kahvoihin/melaan, ajaudu rantaan siinä ja siinä kohdassa... Niin paljon ohjeita, että pää meni ihan pyörälle ja pelkäsin oikeasti kuolevani :D

Pian ekan laskun alettua tajusin kuitenkin, että turvallisuusohjeiden läpikäyminen oli lähinnä pakollinen muodollisuus (etenkin, kun oli kyse yliopiston sponsoroimasta reissusta). Koski oli leveä ja helposta päästä eikä sisältänyt rajuja virtoja tai jyrkkiä laskuja. Isoja kiviä ja muutamia kaatuneita puita reitti tosin sisälsi, joten ohjeet ja varusteet, esim. kypärä, eivät olleet ihan tuulesta temmattuja.

Koski oli kivinen - mutta sehän on koskenlaskun tarkoitus?

Hävettää oikein myöntää, kuinka vähän tiesin koko koskenlaskusta ennen ensimmäistä laskua. Ai näitä teräviä kiviä ja rajuja virtoja ei kuulukaan väistellä? Ei tosiaan, ei sitä koskenlaskua turhaan kutsuta extreme-urheiluksi. Tavoitteena on nimenomaan törmätä kiviin, jotta joutuu oikeasti pitelemään paatin reunoista kiinni pysyäkseen kyydissä, ja antautua hurjan virran vietäväksi nauttien vauhdista. Mitä kovemmat töytäisyt, korkeammat sykkeet ja enemmän läheltä-piti-tilanteita, sitä parempi lasku. Veneen johtaja oli pätevä lukemaan koskea (itse en tajunnut sen virtauksista ja kivistä yhtään mitään) ja osasi ohjata paattimme aina oikeille raiteille. Täytyy myöntää, että hurjien tilanteiden metsästäminen koukutti ja onnistuminen siinä antoi mahtavat kiksit!

Alkuun pelkäsin veteen tippumista henkeni edestä, mutta nopeasti pelko vaihtui vain kylmän veden peloksi. Monet muut osallistujat hyppäsivät veteen vähän väliä vapaaehtoisesti tai työnsivät toisiaan laidan yli. Vikan laskun keskivaiheilla jopa pysähdyttiin tyynempään kohtaan varta vasten kisaamaan "kukkulan kuningas" -tyyppisesti, kuka pysyy kauiten väärinpäin käännetyn kumipaatin päällä. Itse olin tylsä ja pysyttelin rannalla, sillä helposti vilustuvana kammoksuin kylmää vettä liikaa.




Vaikka olin sullonut ylleni lämpimän alusvaatekerraston, märkäpuvun, pitkähihaisen urheilutopin, fleecen, villasukat, tuulitakin, sormikkaat ja vielä vedenpitävän koskenlaskuun tarkoitetun päällystakin, olin jo ekan laskun jälkeen aivan jäässä. Lämpötila täällä Tasmaniassa putoaa öisin välillä nollan tuntumaan tähän aikaan vuodesta, joten vesi oli todella kylmää. Kolmen laskun jälkeen en suunnilleen tuntenut enää jalkojani :D Sulattelu sujui leirinuotion ääressä, mutta reissun todellinen pelastaja olisi ollut sauna!!!

That's what I call wearing layers!

Kuvia leiriltä ja sen lähettyviltä

Koska leirimme sijaitsi jokilaaksossa ja olimme korkeiden vuorten ympäröiminä, saimme hyvästellä auringon lämmön ja valon jo siinä viiden aikoihin. Pimeä tuli nopeasti, ja illallista kokkailtiin trangioilla ja kattiloilla leirinuotion tai otsalamppujen valossa. Istuimme iltaa isolla porukalla leirinuotion ympärillä illallisesta ja oluesta nauttien sekä jutustellen. Tunnelma oli siinä keskellä autenttista luontoa kirkkaan tähtitaivaan alla huopaan kääriytyneenä jotenkin kummallinen. Olen toki partiota harrastaneena ollut useilla leireillä, mutta viime kerrasta on aikaa. Oon oikeastaan kaivannut tätä fiilistä ja tunnelmaa!

Karu paluu maanpinnalle tapahtui kuitenkin, kun piti yrittää saada unta. Long story short: Nukku-Matti taisi unohtaa meikäläisen, joten sain pärjätä kolmen tunnin yöunilla. Saan tästä kaikesta syyttää kyllä itseäni - seuraavalle leirille otan mukaan kuumavesipullon ja kunnon makuualustan kahden millin paksuisen joogamaton sijaan.

Seuraava päivä sujui väsyneissä mutta innostuneissa tunnelmissa. Torstainakin vedimme kolme laskua - niistä viimeisen tein jopa kahden hengen kanootissa Katrinen kanssa! Se oli tietysti paljon haastavampaa, pelottavampaa, märempää ja kylmempää meininkiä - but totally worth it. Kahden hengen kanootissa joutui oikeasti töihin, jollei halunnut kanootin menevän nurin. Laskun jälkeen oli voittajafiilis!

Tältä näyttää, kun meikäläinen koittaa poloisilla käsilihaksillaan huidella eteenpäin :D

Koskenlaskureissu oli siis lähestulkoon kaikin puolin onnistunut. Täydellisen siitä olisi tehnyt lämmin vesi. Katrine kertoi testanneensa koskenlaskua Ecuadorin trooppisessa ilmastossa, kelpaisi mullekin!!

Täällä Tasmaniassa mulla on edessäni vielä ainakin kaksi kolmen päivän leiriä ja mahdollisesti yksi pidempi vaelluksen merkeissä. Tästä reissusta oppineena tiedän, että hengenpelastajina leiriympäristössä toimivat Uggit, pikapuuropussit, kuppikeitot ja myslipatukat. Ensi kerralla investoin omaan vedenkeitinhärveliin, kunnon makuualustaan ja kuumavesipulloon.

- Katju