Viime kerralla, kauan kauan sitten, kirjoittelinkin tulevasta kenttäretkestäni. Olin turhaan huolissani liiasta tavaramäärästä, sillä muut kurssin tytöt olivat varustautuneet ehkä vielä itseänikin huolellisemmin kenttäretkeä varten. Kyseisellä kurssilla (Integrating Outdoor Learning Programs in the Curriculum) on outdoor education -opiskelijoiden lisäksi muutamia luokanopettajaopiskelijoita, joilla ei ole samanlaista kokemusta ulkoilusta kuin OE-opiskelijoilla. En siis ollut ainut hieman kokematon tällä leirillä.
Täällä Tasmaniassa "outdoor education" on itsenäinen oppiaineensa yläkouluissa. Yliopistossa sitä pääaineenaan opiskelevat tulevat siis toimimaan kyseisen aineen opettajina valmistuttuaan. Itse valitsin näitä OE-kursseja soveltaakseni niiden antia alakouluopetukseen ja saadakseni vinkkejä ulkoympäristön käyttämisestä alakoulussa.
Tällä kyseisellä kurssilla olemme kirjoittaneet laajan esseen tutkimuslähteineen siitä, miksi ulkotiloja pitäisi käyttää opetuksessa. Toisessa esseessä meidän piti suunnitella kuusi ulkotiloihin sijoittuvaa opetuskokonaisuutta pohjaten ne Australian viralliseen opetussuunnitelmaan. Kolmannessa vaiheessa - kenttäretkellä - meidän oli tarkoitus vuorollamme demota yksi suunnittelemistamme opetustuokioista. Kurssin viimeinen tehtävä oli suunnitella useamman viikon kestävä ulkotiloihin sijoittuva opetuskokonaisuus.
Leirin tarkoitus oli siis toteuttaa suunnitelmia käytännössä. Tämä on aina mielestäni hyvä opetusmenetelmä, ainakin OKL:ssa, ja sitä pitäisi toteuttaa todellakin enemmän. Ei opettajalle ole teoriasta mitään hyötyä, jos sitä ei pääse soveltamaan käytäntöön.
Retkemme alkoi matkalla Ben Lomondin kansallispuistoon, korkeisiin vuorimaisemiin. Pistimme leirin pystyyn puiston puolivälin leirintäalueelle - emme siis ihan huipulle, mutta korkealla oltiin silti. Tämän jälkeen suuntasimme pitkälle vaellusretkelle. Reitti johti meidät yli 1500 metrin korkeuteen Ben Lomondin lumisen huipun kautta takaisin vuoren juurelle kiertäen sen takaa.
Alkuun nousimme jyrkkää polkua pitkin kohti Ben Lomondin huippua. Vähitellen, maaston muuttuessa kivikkoiseksi, varsinainen polku katosi, ja sen sijaan piti hyppiä kiveltä kivelle seuraten niiden väliin asetettuja tolppia, jotka toimivat reittimerkkeinä. Matkan varrella pysähdyimme useasti pitämään pieniä "opetustuokioita" tasmanialaisesta luonnosta. Opin esimerkiksi (ulosteita tutkiessamme :D), että Tasmanian tuholainen on yksi niistä harvoista eläimistä, joka syö raadon kokonaan. Lisäksi opin, että "Tasmanian mountain sugarberry" -nimistä kasvia ei ole olemassa. Oikea nimi on "Tasmanian mountain pepperberry". Ilkeät luokkatoverini huijasivat tätä sinisilmäistä suomalaista maistamaan "sokerimarjaa", joka osoittautuikin hieman tulisemmaksi...
 |
| Tasmanian mountain pepperberry |
Huipun lähestyessä ilma kylmeni huomattavasti. Tuuli oli erittäin kylmä ja navakka. Lumi ja jää lisääntyivät, mitä korkeammalle pääsimme. Useat luokkakaverini olivat nähneet lunta vain muutaman kerran elämänsä aikana. Se oli heistä siis hyvinkin eksoottista. Naureskelin, kun he kuvasivat ja koskettelivat innoissaan jääpuikkoja. Samalla mietin, että tulinko tosiaan tänne saakka näkemään lunta.
 |
| Huipun maasto muistutti Lapin tuntureita puroineen |
Viime metrit huipulle olivat liukkaiden kivenmurikoiden takia vaikeat, ja ne piti lähestulkoon kontata ylös. Huipulla nappasimme nopeasti ryhmäkuvan ja lähdimme kylmää säätä pakoon vuoren toiselle puolelle. Ilma lämpenikin nopeasti keväiseksi, kun laskeuduimme rinnettä alas.
 |
| Huipulla oli myös laskettelurinne! |
Pysähdyimme katsomaan maisemia jyrkänteelle, josta oli hyvät näkymät "Jacob's Ladder" -nimiselle mutkikkaalle tielle, joka on rakennettu kulkemaan jyrkkää rinnettä ylös. Laskeuduimme Jacob's Ladderia alas ja kävelimme loppumatkan autoille. Koko vaellus kesti 7 tuntia.
 |
| Jacob's Ladder |
Eka ilta leirillä sujui mukavissa tunnelmissa. Kokkailimme ruokaa retkikeittimillä pienissä ryhmissä ja auringon laskettua paistoimme vaahtokarkkeja nuotion ääressä ja kerroimme arvoituksia. Arvoitusten kertominen tuntuu olevan täällä tosi perinteinen leirinuotio-ohjelma. Hauskoja sinänsä, vaikkakin kielen takia itselleni vähän haastavia.
Jaoin teltan luokkakaverini Lauran kanssa. Vaikka olin tällä kertaa varautunut leiriolosuhteissa nukkumiseen viime reissua paremmin, eka yö oli painajainen. Nukuin ehkä 2-3 tuntia. Tällä kertaa se ei johtunut kylmästä eikä kovasta maasta, vaan hirveästä myrskystä. Tuuli piti niin kovaa meteliä ja ravisti telttaa, etten pystynyt nukkumaan. Huonot unenlahjani koituivat jälleen kohtalokseni.
Seuraavana päivänä suuntasimme ensin erääseen Launcestonin keskustan puistoon, jossa yksi luokkakavereistani toteutti oman opetustuokionsa. Seuraava stoppi oli keskustan tuntumassa, Trevallyn Valley -luontoalueella aivan Cataract Gorgen vieressä. Täälläkin demottiin muutama opetustuokio. Viimeinen stoppimme Launcestonissa oli Tamar-joen varrella sijaitseva "wetland"-alue, jossa pääsimme tutustumaan vesialueen eläimiin ja kuuntelemaan puuduttavaa tunnin luentoa sen historiasta. Tässä vaiheessa alkoivat ne parin tunnin yöunet omalla kohdallani painaa enkä saanut vierailusta juuri mitään irti.
 |
| Princes Park |
 |
| Mustia joutsenia |
Onneksi matka Launcestonista Narawntapun kansallispuistoon oli sen verran pitkä, että sain nukuttua sen aikana pari tuntia. Narawntapussa pistimme jälleen leirin pystyyn ja aloimmekin suunnilleen heti valmistaa illallista: perinteistä australialaista grilliruokaa tällä kertaa. Pimeän tullen villieläimet piirittivät leirintäalueemme. Opossumeja, wallabeja ja vompatteja ei voinut olla näkemättä. Niitä sai olla häätämässä pois ruokiemme luota jatkuvasti. Hassua, kuinka kesyjä ne olivatkaan. Täysin vaarattomia ne onneksi olivat, ja lähtivät karkuun, kun meni tarpeeksi lähelle.
Toisena yönä nukuin kuin tukki. Heräsin yhden ainoan kerran koko yönä. Seuraava päivä oli siis itselleni paljon helpompi. Heräsimme aikaisin ja lähdimme muutaman tunnin vaellukselle Archers Knob -kukkulalle. Takaisin kävelimme rantaa pitkin. Rannalla demosin oman kuviksen opetustuokioni, jonka tarkoituksena oli rakentaa hiekasta ja muista rannan materiaaleista unelmien koulu. Ainakin yliopisto-opiskelijat innostuivat tästä kuvistunnista, pitääpä kokeilla myös lasten kanssa ;)
Lounaan jälkeen pakkasimme kamppeemme ja lähdimme takaisin Launcestoniin. Koko retki oli ihan huippu. Sain paljon uusia kavereita ja opin paljon uusia asioita, joita voin hyödyntää myös tulevassa työssäni. Parasta on, että jaamme kaikki kuusi suunnittelemamme opetustuokiota keskenämme. Saan siis paljon uusia opetusvinkkejä tulevaisuuden varalle :)
- Katju
