Valmistautumista ekaan kolmen päivän kenttäretkeen!

Tätä blogia ei oo ihan hirveesti tultu viime aikoina kirjoiteltua. Syynä lähinnä se, että olen kotoutunut Launcestoniin ja arki on lähtenyt rullaamaan. Toisin sanoen elämästäni täällä ei ole hirveästi ollut kirjoiteltavaa: se pyörii tällä hetkellä lähinnä opiskelun ja treenaamisen ympärillä, kuten arkeni Suomessakin. Toiseksi, olen panostanut enemmän juoksublogiini. sillä ensi viikon Melbournen maraton on vienyt kaiken huomioni. Kolmanneksi, olen ollut tosi kiireinen koulujuttujen kanssa. Onneksi opiskelu on jo pian ohi.

Toki päiväni kuluvat muutenkin kuin juosten ja opiskellen. Pyöräilen usein kaupunkiin kahville Claudian ja Katrinen kanssa. Joskus käymme elokuvissa tai viinilasillisella. Toisinaan pidämme leffailtoja täällä kamuksella muiden vaihtareiden kanssa. Viikonloppuisin suuntaamme usein kotibileisiin tai yöelämään, viikkoisin silloin tällöin opiskelijabileisiin kampukselle. Kaikki tämä on kuitenkin hyvin samanlaista kuin elämäni Suomessa. Ei siis juurikaan mitään jännittävää mainitsemisen arvoista.

Huomenna saan kuitenkin vähän vaihtelua jokapäiväisiin rutiineihini, kun lähden erään kurssini, "Integrating Outdoor Learning Programs in the Curriculum", kanssa kolmen päivän kenttäretkelle. Ensin suuntaamme Ben Lomondin kansallispuistoon, jossa vietämme yhden yön. Torstaina nostamme kytkintä ja vaihdamme maisemaa Narawntapun kansallispuistoon, muutaman tunnin ajomatkan päähän. Kenttäretkellä jokainen opiskelija demonstroi yhden suunnittelemansa opetustuokion muille ryhmän jäsenille. Lisäksi kartoitetaan, kuinka ulkotiloja voisi käyttää hyväksi opetuksessa pohjaten sen kuitenkin vahvasti opetussuunnitelmaan. Ihan sairaan mielenkiintoinen ja hauska retki varmasti tulossa! Itse aion demonstroida kuvistuokion rannalla, vähän jännittää miten tuo "opetus" sujuu englanniksi, mutta onneksi n. 15 opiskelijan porukkamme on tosi rento ja hauska, ja kurssin vetäjä Allen käynyt jo tutuksi ja turvalliseksi.

Viimeisimmästä retkeilykokemuksestani (koskenlaskureissu) viisastuneena päätin tällä kertaa varautua kylmään (erityisesti yöhön) paremmin kuin edellisellä kerralla. Palelen aina. Niin usein, ettei se ole edes normaalia. Viime kerralla "nukuin" (todellisuudessa torkahtelin yhteensä kahden tunnin verran koko yön aikana) parin millin paksuisella joogamatolla, joka teki yöstä yhtä kärsimystä. Kävin äskön kaupungilla shoppailemassa, ja päätin kerrankin tuhlata rahani johonkin järkevään (kyllä saa äiti olla nyt esikoisestaan ylpeä):

Retkipatja: Ostin kunnon ilmatäytteisen makuualustan, joka mahtuu pieneen tilaan, on pehmeä eikä päästä maasta hohkavaa kylmyyttä yltämään selkään. Tämän saan helposti vietyä mukanani Suomeen ja kiikutettua vaivattomasti kassissa vaikkapa ensi vuoden Talvipäiville!!! Hinta: $129,95 = n. 90 €. Tosin ostin tämän ulkoiluliike Paddy Pallinista, joka yhteistyössä yliopiston kanssa tarjoaa Outdoor Education -opiskelijoille 15% alennuksen - lopullinen hinta siis n. 77€.

Retkikeitin: Paddy Pallinista hankin itselleni myös pienen ja kätevän leirikeittimen, joka sisältää varsinaisen kaasulieden sekä minikattilan ja -paistinpannun. Tämänkin kaiken saa kasattua pieneksi paketiksi ja kuskattua Suomeen - miksei vaikkapa Talvipäiville tätäkin ;) Muitakin käyttökohteita toki löytyy, esimerkiksi patikointiretket. Alennettu hinta n. 45€.

Merino-alusvaatekerrasto: Eräs ystäväni Suomessa antoi shoppailuohjeen Ausseja varten: jos jotain haluaa ostaa, niin ehdottomasti merinovillasta tehtyjä vaatteita. Merinovilla on Australiassa ja Uudessa-Seelannissa asustelevien merinolampaiden villaa, joka on ominaisuuksiltaan ainutlaatuisen optimaalista urheiluvaatteiden valmistamiseen. Merinovillasta tehty alusvaatekerrasto on ohut, mutta lämmin ja mukava. Hinta on tietysti sen mukainen. Kerrasto (ylä- ja alaosa) alennuksella yhteensä n. 80€.

Nämä kaikki siis ulkoiluliikkeestä. Opiskelija-alennuksella loppuhinnasta lähti melkein 40€ ja loppujen lopuksi törsäsin liikkeeseen n. 200€ - joka sentti johonkin hyödylliseen! Tän lisäksi ostin ihan normi tavaratalosta kuumavesipullon, villasukat ja pipon. Ruokakaupasta mukaan tarttui mm. paaaaaljon hedelmiä, taateleita, säilyketölkkejä, teetä, pikakahvia, pussipuuroa ja kuppikeittopusseja. Makuupussi, Uggit ja taskulamppu multa löytyykin jo, ja teltan jaan luokkakaverini Lauran kanssa. Illalliset kokkaillaan myös pienemmissä ryhmissä, joten kunnon ruokaakin on tiedossa. Enköhän siis selviä hengissä, ja toivottavasti myös saa unta tällä kertaa! Kaikkeen on ainakin varauduttu: luokkalaiseni varmaan kuolevat nauruun kun näkevät huomisaamuna, kuinka kannan koko omaisuuteni mukanani kolmen päivän leirille. Huomenna retkeillään, jee!!!

Tunge kaikki nämä + miljoona vaatekerrastoa rinkkaan: helpommin sanottu kuin tehty!

- Katju

Ihana Accommodation Service!

Tämän blogipostauksen tarkoitus on ylistää UTas Accommodation Serviceä - siis Tasmanian yliopiston opiskelija-asuntopalvelua. Accommodation Service tarjoaa Tasmanian yliopiston opiskelijoille erilaisia asumismuotoja kaikilla kampuksillaan - korkeintaan vajaan sadan metrin päässä opiskelutiloista. Asuminen opiskelija-asunnoissa ei tosin ole omalla mittapuullani mitattuna todellakaan halpaa (n. 480€/kk), mutta vuokrataso täällä on muutenkin korkea.

Takapihani futiskenttä

Täällä Launcestonin Newnhamin kampuksella on neljä eri opiskelija-asuntolaa: Leprena, Kerslake Hall, Investigator Hall ja Newnham Apartments. Kerslake sijaitsee aivan kampuksen keskustassa yliopiston opetustilojen, kahvilan ja kirjaston vieressä, Investigator ja Newnham Apartments siitä 100-200 metrin päässä AMC:n, urheilukentän ja opiskelijaravintola Saltzin vieressä ja Leprena, jossa itse asun, toisella puolella kampusta - kuitenkin vain parinsadan metrin päässä muista asuntoloista. Newnham Apartmentsin asukkaat saavat nauttia yksiöasumisesta, muut asuntolat tarjoavat oman huoneen lisäksi yhteisen kylpyhuoneen ja keittiön, jotka jaetaan asuntolasta riippuen n. 3-10 muun opiskelijan kanssa. Jokaisessa asuntolassa on myös "common room" - kaikkien asukkaiden yhteinen "olohuone" telkkareineen, sohvineen bilis- ja pingispöytineen sekä keittiöineen. Common roomissa kokoonnutaan yleensä viikonloppuiltaisin ennen kaupunkiin suuntaamista. Itse jaan keittiön, olkkarin, kylppärin ja wc-tilat viiden opiskelijan kanssa. Tällainen asumismuoto menettelee viiden kuukauden ajan, mutta kyllä alkaa jo olla ikävä omaa pikku yksiötäni!

Leprena

Vaikka asuminen kampuksella on asumismuotoon nähden kallista (hinta tosin sisältää yleisten tilojen siivouksen, pyykkituvan käytön, kalustetun huoneen, kodinkoneiden käytön sekä sähkön ja veden), olen todella tyytyväinen, että päätin valita Accommodation Servicen. Sen kautta olen päässyt vaivattomasti osaksi yhteisöä. Asuntopalvelu tarjoaa asukkailleen monia erilaisia tapahtumia, retkiä ja harrastuksia - ilmaiseksi! Henkilökunta löytää aina jonkin tekosyyn tarjota meille ilmainen illallinen, järjestää tietokilpailuilta tai pistää pystyyn juhlat. Ja asuntopalvelun henkilökunta on ihan huippua! He oppivat kaikkien vaihtareiden nimet jo ensimmäisellä viikolla (ja näyttävät tuntevan kaikki asukkaat), vaikka kampuksella asuvia opiskelijoita on paljon. Wendy, eräs palvelun työntekijä, kiertelee omistautuneesti joka päivä asuntoloissa varmistamassa, että kaikki on kunnossa, ja tarjoamassa asukkaille suklaapatukoita, karkkipusseja tai hedelmiä. Muutkin työntekijät tulevat usein vaan "hengailemaan" kanssamme common roomiin - saattavat pelata erän biljardia tai kerätä tyhjiä kaljapulloja roskikseen - ja sitten jatkavat kierrostaan. Henkilökunnan asenne asukkaita kohtaan on rento ja lämmin - ikään kuin olisimme kaikki yhtä suurta perhettä.

Common roomin tunnelmia

Järjestämme usein yhteisiä illallisia asuntolatovereideni kanssa

 

Yllätin naapurini korvapuusteilla!

"Multicultural Trivia Night" -tietokilpailuillassa oli tarjolla jälleen ilmainen lounas ja paljon ilmaisia herkkuja kaikille vähänkään oikein vastanneille. Ja kysymyksiä toki myös Suomesta ja muiden vaihtareiden kotimaista!

Omasta mielestäni ylivoimaisesti parasta on asuntopalvelun järjestämä "urheiluliiga". Kampuksellamme on kuusi suunnilleen asuinrakennuksen mukaan muodostunutta joukkuetta, jotka ottavat mittaa toisistaan joka tiistai erilaisten urheilulajien merkeissä. Näin muodostuu pienimuotoinen "Accommodation Service Sports Cup", jossa joka kierrokselta merkitään ylös tulokset, ja koko "kauden" voittajajoukkueelle on luvassa palkinto. Pelailu tosin on todella rentoa ja leikkimielistä - ja säännöt sen mukaisia. Olen näiden viikkojen aikana osallistunut mm. futsaliin, lentopalloon, krikettiin, käsipalloon ja ultimateen - parin viikon päästä saatamme pelata jopa suomalaista pesistä!! Pääsin edustamaan joukkuettani "Here for Beer":ia edellisen kauden viimeisiin peleihin. Hävisimme finaalin, mutta onneksi hopeajoukkuekin palkittiin pelipaidoilla ja opiskelijaravintola Saltzin ilmaisilla ateriakupongeilla. Nyt uusi kausi on taas pyörähtänyt käyntiin ja tällä kertaa Here for Beer ei ole ihan siellä kärkikahinoissa. No, aina ei voi voittaa ;)

Tämä joukkue toi hopean Leprenaan! 

Accommodation Service järjestää myös yhteisen aamulenkin varhain joka tiistaiaamu

Viime viikonloppuna Hobartin kampuksella järjestettiin "Accommodation Service Community Cup" - turnaus, jossa pelattiin verkkopalloa, futsalia, korista ja polttopalloa, ja johon oli mahdollista ilmoittaa oma joukkueensa. Meitä lähti täältä Launcestonista n. 20 asukkaan ryhmä innokkaita urheilijoita. Jälleen kerran Accommodation Service sponssasi koko reissun matkakuluineen ja ruokineen. Huikea päivä!

Launcestonin kirjava monikulttuurinen joukkue!

Kaiken tämän lisäksi Accommodation Service tarjoaa asukkailleen ilmaista tuutorointia ja apua opiskeluun, opiskelijahintaisen ruuan sekä joustavat vuokranmaksupäivät. En ole ikinä asunut HOASilla, mutta veikkaan, ettei meno siellä ole ihan yhtä rentoa. Voin toki olla väärässä ;)

Suosittelen lämpimästi kampuksella asumista kaikille, jotka lähtevät vaihtoon! Suomessa ei pääse yhtä helposti osaksi tällaista yhteisöä :)

Opiskelijaravintola Saltz

- Katju

Väliviikon koskiseikkailu

Väliviikolla kurssikaverini Amy kutsui minut mukaan parin päivän koskenlaskuretkelle vajaan kahden tunnin ajomatkan päähän Mersey-joelle, lähelle Tasmanian kansallispuistoalueita sekä kuuluisaa Cradle Mountainia. Itsellänihän ei ollut lainkaan kokemusta koskenlaskusta - en edes tarkalleen ottaen tiennyt, mitä odottaa - joten olin innoissani reissusta. Teltan ja koskenlaskuvarusteet sain onneksi lainaan kurssikavereiltani ja yliopistolta; muut retkeilyvarusteet minulla olikin jo omasta takaa.

Matkaan lähdettiin jo ennen auringonnousua

Amy ja pari muuta leirin järjestäjää viettivät leirintäalueella joen varrella yhteensä neljä päivää, mutta minä ja tanskalainen ystäväni Katrine tyydyimme kahden päivän koskiseikkailuun. Ihmisten määrä leirillä vaihteli päivittäin, mutta enimmillään meitä oli n. 15 innokasta koskenlaskijaa.

Yliopisto lainasi meille kaksi isoa kumivenettä sekä kaksi kahden hengen "avokanoottia". Osa retkelle osallistujista toi oman kajakkinsa mukanaan. Koskenlasku ja muu extreme-urheilu on täällä sen verran suosittua, että on melko normaalia omistaa kajakki, vedenkestävä GoPro-kamera ja kunnon retkeilyvarusteet aina Trangiasta teltan kautta untuvamakuupussiin.

Keskiviikkona teimme neljä laskua, joista osallistuin kolmeen. Jokaisella laskulla olin isossa kumiveneessä 4-6 muun osallistujan kanssa. Isossa veneessä melojat jakautuvat tasaisesti veneen molemmille reunoille, ja koskenlaskun johtaja istuu paatin takaosassa antaen käskyjä ja ohjaten venettä oikeaan suuntaan. Käskyt ovat yksinkertaisia: forward-paddle - kaikki melovat eteenpäin, back-paddle - kaikki melovat taaksepäin, right-back - oikea puoli meloo taaksepäin ja vasen eteenpäin, move left - kaikki ryntäävät veneen vasempaan laitaan jne. Jopa minä pysyin niistä perillä laskun aikana :)

Ennen ensimmäistä laskua yksi leirin järkänneistä opiskelijoista piti meille pienimuotoisen "turvallisuusluennon" siitä, kuinka toimia hätätilanteessa: lähinnä veneestä pudotessa. Vältä puunrunkoja, pidä jalat ja pää pinnan yläpuolella, ole selälläsi, tartu turvaköyteen/kahvoihin/melaan, ajaudu rantaan siinä ja siinä kohdassa... Niin paljon ohjeita, että pää meni ihan pyörälle ja pelkäsin oikeasti kuolevani :D

Pian ekan laskun alettua tajusin kuitenkin, että turvallisuusohjeiden läpikäyminen oli lähinnä pakollinen muodollisuus (etenkin, kun oli kyse yliopiston sponsoroimasta reissusta). Koski oli leveä ja helposta päästä eikä sisältänyt rajuja virtoja tai jyrkkiä laskuja. Isoja kiviä ja muutamia kaatuneita puita reitti tosin sisälsi, joten ohjeet ja varusteet, esim. kypärä, eivät olleet ihan tuulesta temmattuja.

Koski oli kivinen - mutta sehän on koskenlaskun tarkoitus?

Hävettää oikein myöntää, kuinka vähän tiesin koko koskenlaskusta ennen ensimmäistä laskua. Ai näitä teräviä kiviä ja rajuja virtoja ei kuulukaan väistellä? Ei tosiaan, ei sitä koskenlaskua turhaan kutsuta extreme-urheiluksi. Tavoitteena on nimenomaan törmätä kiviin, jotta joutuu oikeasti pitelemään paatin reunoista kiinni pysyäkseen kyydissä, ja antautua hurjan virran vietäväksi nauttien vauhdista. Mitä kovemmat töytäisyt, korkeammat sykkeet ja enemmän läheltä-piti-tilanteita, sitä parempi lasku. Veneen johtaja oli pätevä lukemaan koskea (itse en tajunnut sen virtauksista ja kivistä yhtään mitään) ja osasi ohjata paattimme aina oikeille raiteille. Täytyy myöntää, että hurjien tilanteiden metsästäminen koukutti ja onnistuminen siinä antoi mahtavat kiksit!

Alkuun pelkäsin veteen tippumista henkeni edestä, mutta nopeasti pelko vaihtui vain kylmän veden peloksi. Monet muut osallistujat hyppäsivät veteen vähän väliä vapaaehtoisesti tai työnsivät toisiaan laidan yli. Vikan laskun keskivaiheilla jopa pysähdyttiin tyynempään kohtaan varta vasten kisaamaan "kukkulan kuningas" -tyyppisesti, kuka pysyy kauiten väärinpäin käännetyn kumipaatin päällä. Itse olin tylsä ja pysyttelin rannalla, sillä helposti vilustuvana kammoksuin kylmää vettä liikaa.




Vaikka olin sullonut ylleni lämpimän alusvaatekerraston, märkäpuvun, pitkähihaisen urheilutopin, fleecen, villasukat, tuulitakin, sormikkaat ja vielä vedenpitävän koskenlaskuun tarkoitetun päällystakin, olin jo ekan laskun jälkeen aivan jäässä. Lämpötila täällä Tasmaniassa putoaa öisin välillä nollan tuntumaan tähän aikaan vuodesta, joten vesi oli todella kylmää. Kolmen laskun jälkeen en suunnilleen tuntenut enää jalkojani :D Sulattelu sujui leirinuotion ääressä, mutta reissun todellinen pelastaja olisi ollut sauna!!!

That's what I call wearing layers!

Kuvia leiriltä ja sen lähettyviltä

Koska leirimme sijaitsi jokilaaksossa ja olimme korkeiden vuorten ympäröiminä, saimme hyvästellä auringon lämmön ja valon jo siinä viiden aikoihin. Pimeä tuli nopeasti, ja illallista kokkailtiin trangioilla ja kattiloilla leirinuotion tai otsalamppujen valossa. Istuimme iltaa isolla porukalla leirinuotion ympärillä illallisesta ja oluesta nauttien sekä jutustellen. Tunnelma oli siinä keskellä autenttista luontoa kirkkaan tähtitaivaan alla huopaan kääriytyneenä jotenkin kummallinen. Olen toki partiota harrastaneena ollut useilla leireillä, mutta viime kerrasta on aikaa. Oon oikeastaan kaivannut tätä fiilistä ja tunnelmaa!

Karu paluu maanpinnalle tapahtui kuitenkin, kun piti yrittää saada unta. Long story short: Nukku-Matti taisi unohtaa meikäläisen, joten sain pärjätä kolmen tunnin yöunilla. Saan tästä kaikesta syyttää kyllä itseäni - seuraavalle leirille otan mukaan kuumavesipullon ja kunnon makuualustan kahden millin paksuisen joogamaton sijaan.

Seuraava päivä sujui väsyneissä mutta innostuneissa tunnelmissa. Torstainakin vedimme kolme laskua - niistä viimeisen tein jopa kahden hengen kanootissa Katrinen kanssa! Se oli tietysti paljon haastavampaa, pelottavampaa, märempää ja kylmempää meininkiä - but totally worth it. Kahden hengen kanootissa joutui oikeasti töihin, jollei halunnut kanootin menevän nurin. Laskun jälkeen oli voittajafiilis!

Tältä näyttää, kun meikäläinen koittaa poloisilla käsilihaksillaan huidella eteenpäin :D

Koskenlaskureissu oli siis lähestulkoon kaikin puolin onnistunut. Täydellisen siitä olisi tehnyt lämmin vesi. Katrine kertoi testanneensa koskenlaskua Ecuadorin trooppisessa ilmastossa, kelpaisi mullekin!!

Täällä Tasmaniassa mulla on edessäni vielä ainakin kaksi kolmen päivän leiriä ja mahdollisesti yksi pidempi vaelluksen merkeissä. Tästä reissusta oppineena tiedän, että hengenpelastajina leiriympäristössä toimivat Uggit, pikapuuropussit, kuppikeitot ja myslipatukat. Ensi kerralla investoin omaan vedenkeitinhärveliin, kunnon makuualustaan ja kuumavesipulloon.

- Katju

Weekend trip pt. 4: Hobart

Yliopiston väliviikko tuli ja meni hujauksessa, kuten lomaviikot yleensäkin. Tuntuu uskomattomalta, että nyt ollaan tosiaan jo puolessa välissä lukukauden opiskeluja - siihen päälle toki vielä muutama luku- ja koeviikko, kunnes opiskelu on ohi ja kesäloma alkaa. Aika rientää niin supernopeasti täällä.

Väliviikon ekana viikonloppuna matkasimme vaihtariporukkamme kanssa Tasmanian suurimpaan kaupunkiin, Hobartiin. Hobart sijaitsee Tasmanian eteläosassa, n. 2,5 tunnin bussimatkan päässä Launcestonista. Se on n. kaksi kertaa Launcestonin kokoinen kaupunki (about 220 000 asukasta), Australian toiseksi vanhin kaupunki ja rankattu maailman toiseksi ystävällisimmäksi kaupungiksi. Kaikki tapaamani tasmanialaiset olivat hehkuttaneet Hobartia etukäteen, joten odotukset viikonlopusta olivat korkealla!

Lempparini Hobartissa: ihanat ravintolat ja terassit, tunnelmallinen Salamanca sekä kauniit puistot keskellä kaupunkia

Majoituimme "Narrara Backpackers" -nimisessä hostellissa, jonka kaltaisia, reppureissaajille suunnattuja, alkeellisia, jaettuja majoituksia löytyy ympäri Hobartia pilvin pimein. Nämä halvat backpackers-majoitukset tulevat itselleni todennäköisesti erittäin tutuiksi siinä vaiheessa, kun koulu loppuu ja lähden reppureissaamaan ympäri Australiaa.

Saavuimme Hobartiin perjantai-iltana. Suuntasin heti parin kaverini kanssa illalliselle intialaiseen ravintolaan Elizabeth streetille, jolle kaupungin ravintolat, kaupat ja pubit ovat keskittyneet. Loput seitsemän matkatoveriani jäivät hostellille valmistautumaan iltaan. Tapasimme heidät myöhemmin eräässä sataman baarissa. Satama-alueella on monia tunnelmallisia baareja, pubeja, ravintoloita ja yökerhoja. Vierailimme ekana iltana vain parissa ja palasimme melko aikaisin hostelliin, jotta jaksaisimme herätä aikaisin seuraavana aamuna Salamanca-markkinoille.

 

Itse heräsin lauantaiaamuna muita aikaisemmin ja lähdin pikku aamulenkille tutustumaan Hobartiin tarkemmin. Kaupunki muistuttaa kovasti Launcestonia, mutta suuremmassa mittakaavassa. Juostessa ei voinut ainakaan olla kiinnittämättä huomiota kumpuilevaan maastoon ja jyrkkiin mäkiin, jotka ovat kiusanani myös Launcestonissa lenkkeillessä: ihan sama, mihin suuntaan lähtee juoksemaan - vastaan tulee aina jyrkkä ylämäki jossain vaiheessa :D

Lauantaiaamun lenkkimaisemat

Lenkiltä palattuani lähdimme tyttöjen kanssa kahvila-aamiaisen kautta Salamanca-markkinoille. Salamanca-markkinat ovat Hobartin ehdoton must see -kohde. Salamanca on tunnelmallinen, kahviloiden ja ravintoloiden ympäröimä puistoalue aivan Hobartin sataman tuntumassa. Joka lauantaiaamu n. 600 metriä pitkä Salamanca-katu täyttyy pienistä torikojuista, joista voi ostaa kaikenlaista markkinatavaraa: vihanneksia, leipää, kalaa, hunajaa, jäätelöä, metrilakuja (!!!), makkaraa, pitsaa, käsitöitä, koruja, leluja, laukkuja, vaatteita, kenkiä, puutöitä.... Siis tavaraa laidasta laitaan. Markkinahumua kummastellessa aika menikin nopeasti ja kolme tuntia hujahti vilauksessa.

Sijoitimme kerrankin kunnon ravintola-aamiaiseen

Salamancan markkinakatu

Loppupäivä kuluikin shoppaillessa. Launcestonin shoppailumahdollisuudet ovat suoraan sanottuna surkeat: jopa oman kotikaupunkini Salon vaatekauppatarjonta on puolet suurempaan Launcestoniin nähden valtava. Hobartin kauppakatu ja "mall" muistuttivat huomattavasti Launcestonin keskustaa, mutta paljon suuremmassa mittakaavassa. Kyllä siinä sitten innostui shoppailemaan ehkä hieman turhankin paljon, kun ei ollut vielä juurikaan vaatteita täältä Tasmaniasta ostanut. Saa nähdä, millaisiin mittoihin shoppailuhimoni kuukauden päästä Melbournessa enää yltääkään...

Tavoiteostos: bikinit. Toteutus: kaikkea muuta paitsi bikinit

Koska perjantainen vierailu Hobartin yössä jäi lyhyeksi, päätimme keskittyä baarien tarjontaan lauantaina. Niinpä suuntasimme maittavan ravintolaillallisen jälkeen hostellin kautta jälleen yhteen sataman baareista. Myöhemmin jatkoimme iltaa vielä parissa hulppean näköisessä, mutta edullisessa yökerhossa. Lähestulkoon kaikkiin paikkoihin on täällä ilmainen/halpa sisäänpääsy, mutta juomien hinnat ovat samaa luokkaa kuin Suomessa. Ja narikkaa harvemmin on tarjolla. Se on muuten superärsyttävää.

Muut tilasivat ravintolassa taas yllättäen mereneläviä...

... itse tyydyin jälleen tylsänä salaattiin

 

Hostellilla valmistautumassa iltaan

Hauskaa oli!! Hobartin yöelämä oli aivan toista luokkaa kuin Launcestonin. Lähdimme kuitenkin tanskalaisen kaverini Katrinen kanssa "ihmisten aikoihin" (aamukahdelta) takaisin hostellille, sillä halusimme suunnata aikaisin sunnuntaiaamuna taidemuseoon. Muut jatkoivat iltaa vielä pilkunkin jälkeen, eivätkä ikinä selvinneet museoon asti seuraavana päivänä, vaikka kovin olivat aikeissa!

Sunnuntaiaamuna tosiaan matkasimme Katrinen kanssa taidemuseo MONA:an. MONA (Museum of Old and New Art) sijaitsee rannikolla, mutta n. 12 kilometrin päässä Hobartin keskustasta. Sinne pääsee Hobartin satamasta lautalla, joka maksoi edestakaisin muistaakseni 20 dollaria. Itse museon sisäänpääsy oli opiskelijoille ilmainen, muille muistaakseni 15 dollaria.

Näkymä lautalta Mount Wellingtonille

MONA on kokonaan maan alla, neljässä kerroksessa. Kierrokselle sai mukaan kuulokkeet ja iPhonen (!!), joka toimi kierroksen turistioppaana. Siihen oli ohjelmoitu sovellus, joka osasi paikantaa puhelimen sijainnin ja näin ollen tiesi, minkä taideteoksen kohdalla museovieras milloinkin on. Sitten sovellus kertoi kyseisen teoksen tiedot, taustat jne. Kyllä tämä nykyaika vaan voi aina yllättää!

 

En ole kovin taiteellinen ihminen, joten harvemmin käyn taidemuseoissa. Olen enemmän kiinnostunut historiallisista museoista tai todella vanhasta (= antiikinaikaisesta) taiteesta. Katrine taas opiskelee arkkitehtuuria ja tietää modernista taiteesta, muotoilusta ja suunnittelusta paljon. Olikin kiva kierrellä museossa oman "oppaan" kanssa: tuntui, että kerrankin oikeasti tarkasteli taideteoksia ja mietti niiden tarkoitusta. En vielä tämänkään reissun jälkeen tosin kutsu itseäni taiteen ystäväksi, mutta MONA oli kyllä näkemisen arvoinen matkakohde!

 

Lounas ja kahvi museon pihalla

Hobartin reissulla tuli kyllä tuhlattua rahaa vaatteisiin, ruokiin ja juomiin sen verran paljon, että nyt eletään taas kuukausi nuudelibudjetilla :D Mutta ihan huikea kaupunki kyseessä, suosittelen kaikille Tasmanian vierailijoille! Aion tehdä vielä ainakin toisen reissun Hobartiin Tasmaniassa asustellessani - seuraavalla kerralla patikointiretken merkeissä Mount Welligtonilla aivan Hobartin kupeessa!

- Katju