Teaching and Learning in the Outdoors -kenttäretki!

Retkeä retken perään, ja kuuden esseen deadlinepäivät samalla viikolla. Ei ihme, etten ole ehtinyt näistä retkistä vielä kirjoittamaan. Seuraavasta kenttäretkestä kerronkin siis vähän lyhyemmin ja panostan sanojen sijaan kuviin :)

Seuraava retkeni oli siis kurssin "Teaching and Learning in the Outdoors" kanssa tehty kolmen päivän kenttäretki Narawntapun kansallispuistoon, joka oli jo edellisellä retkellä tullut itselleni tutuksi. Tämän kurssin aikana olimme suunnitelleet leirin aktiviteetteineen PCYC:n nuorille. Kurssilla oli vain 7 opiskelijaa, joten jaoimme kolmen päivän suunnittelut opiskelijoiden kesken niin, että yksi pari oli aina vastuussa yhden päivän ohjelmasta sekä muusta suunnittelusta. Itse olin kolmantena Michaelin ja Benin ryhmässä, ja meidän vastuullamme oli toinen päivä sekä koko leirin "Safety and Risk Management Planin" - turvallisuussuunnitelman - laatiminen. Monen tunnin suunnittelut ja turvallisuusseikkojen pähkäilyt olikin leiriä varten tehtynä, joten oli kiva päästä vihdoinkin toteuttamaan kaikki suunnitelmat käytännössä.

PCYC (Police Citizen Youth Club) on hyväntekeväisyysjärjestö, joka järjestää erilaisia aktiviteetteja, kerhoja ja kursseja kaikille yhteisön jäsenille, mutta erityisesti (huono-osaisille) nuorille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta tai joutua pahoille teille. Usein näillä nuorilla on jo rikollistaustaa tai heidät on erotettu koulusta tms. Näiden nuorten kanssa toimiminen tietysti hieman pelotti itseäni etukäteen: etenkin, kun en ole hirveästi teini-ikäisten kanssa ennen työskennellyt. Huoleni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä tulin poikien kanssa toimeen erinomaisesti! Mahtavia tyyppejä, ei voi muuta sanoa. Leirille tosin osallistuikin vain neljä nuorta, sillä jopa kuusi nuorukaista perui osallistumisensa viime hetkillä. Eipä tuo tosin haitannut, sillä ryhmästämme muodostui tosi tiivis ja läheinen - oikeastaan unohdin kokonaan olevani "opettajan" roolissa.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kerronkin leirin kulusta kuvien muodossa:

Leiri alkoi yhteisellä ryhmäaktiviteetilla: pöydän rakentamisella

Rannalle mentiin pelaamaan rugbya ja futista

Oma pikkuinen asumukseni :)

Ekana iltana harjoiteltiin trangian käyttöä

Pimeän tullen Narawntapu kuhisi villieläimiä, joita piti hätistellä pois ruokien kimpusta.

Leirin ekalle illalle osui sattumalta "lunar eclipse" - eräänlainen kuunpimennys, jolloin kuu muuttuu verenpunaiseksi. Sitä sitten ihasteltiin yhdessä. Harmi vaan, ettei kamerani saanut ikuistettua tuota näkyä :/

Seuraavan päivän ohjelma rakentui kuuden tunnin vaellusretken ympärille

Pysähdyimme Copper Covelle lounaalle

"Flags"

3D-kartan rakentamista hiekasta

Toisena iltana trangia-taitoja sovellettiin MasterChef-haasteessa

Leirin viimeisenä päivänä ohjelmassa oli Amyn suunnittelema mahtava Amazing Race, johon opiskelijatkin pääsivät ottamaan osaa. Ennen paluuta Launcestoniin itsereflektio- ja palautetuokion aikana meinasi kyllä tulla tippa linssiin kun tajusin, että nyt on sitten opiskelut Tasmaniassa periaatteessa paria esseetä ja yhtä tenttiä vaille purkissa. Leiri, jota oli suunniteltu heinäkuusta asti, oli nyt pidetty. Aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Koko leirin suunnittelu ja ennen kaikkea sen pitäminen opetti taas paljon asioita opettamisesta ja ohjaamisesta - leiritaitoja unohtamatta. Näitä tyyppejä tulee ikävä ja tätäkin leiriä tulen kyllä varmasti muistelemaan lämmöllä pitkään :)

- Katju

Integrating Outdoor Learning Programs in the Curriculum -kenttäretki!

Viime kerralla, kauan kauan sitten, kirjoittelinkin tulevasta kenttäretkestäni. Olin turhaan huolissani liiasta tavaramäärästä, sillä muut kurssin tytöt olivat varustautuneet ehkä vielä itseänikin huolellisemmin kenttäretkeä varten. Kyseisellä kurssilla (Integrating Outdoor Learning Programs in the Curriculum) on outdoor education -opiskelijoiden lisäksi muutamia luokanopettajaopiskelijoita, joilla ei ole samanlaista kokemusta ulkoilusta kuin OE-opiskelijoilla. En siis ollut ainut hieman kokematon tällä leirillä.

Täällä Tasmaniassa "outdoor education" on itsenäinen oppiaineensa yläkouluissa. Yliopistossa sitä pääaineenaan opiskelevat tulevat siis toimimaan kyseisen aineen opettajina valmistuttuaan. Itse valitsin näitä OE-kursseja soveltaakseni niiden antia alakouluopetukseen ja saadakseni vinkkejä ulkoympäristön käyttämisestä alakoulussa.

Tällä kyseisellä kurssilla olemme kirjoittaneet laajan esseen tutkimuslähteineen siitä, miksi ulkotiloja pitäisi käyttää opetuksessa. Toisessa esseessä meidän piti suunnitella kuusi ulkotiloihin sijoittuvaa opetuskokonaisuutta pohjaten ne Australian viralliseen opetussuunnitelmaan. Kolmannessa vaiheessa - kenttäretkellä - meidän oli tarkoitus vuorollamme demota yksi suunnittelemistamme opetustuokioista. Kurssin viimeinen tehtävä oli suunnitella useamman viikon kestävä ulkotiloihin sijoittuva opetuskokonaisuus.

Leirin tarkoitus oli siis toteuttaa suunnitelmia käytännössä. Tämä on aina mielestäni hyvä opetusmenetelmä, ainakin OKL:ssa, ja sitä pitäisi toteuttaa todellakin enemmän. Ei opettajalle ole teoriasta mitään hyötyä, jos sitä ei pääse soveltamaan käytäntöön.

Retkemme alkoi matkalla Ben Lomondin kansallispuistoon, korkeisiin vuorimaisemiin. Pistimme leirin pystyyn puiston puolivälin leirintäalueelle - emme siis ihan huipulle, mutta korkealla oltiin silti. Tämän jälkeen suuntasimme pitkälle vaellusretkelle. Reitti johti meidät yli 1500 metrin korkeuteen Ben Lomondin lumisen huipun kautta takaisin vuoren juurelle kiertäen sen takaa.

Alkuun nousimme jyrkkää polkua pitkin kohti Ben Lomondin huippua. Vähitellen, maaston muuttuessa kivikkoiseksi, varsinainen polku katosi, ja sen sijaan piti hyppiä kiveltä kivelle seuraten niiden väliin asetettuja tolppia, jotka toimivat reittimerkkeinä. Matkan varrella pysähdyimme useasti pitämään pieniä "opetustuokioita" tasmanialaisesta luonnosta. Opin esimerkiksi (ulosteita tutkiessamme :D), että Tasmanian tuholainen on yksi niistä harvoista eläimistä, joka syö raadon kokonaan. Lisäksi opin, että "Tasmanian mountain sugarberry" -nimistä kasvia ei ole olemassa. Oikea nimi on "Tasmanian mountain pepperberry". Ilkeät luokkatoverini huijasivat tätä sinisilmäistä suomalaista maistamaan "sokerimarjaa", joka osoittautuikin hieman tulisemmaksi...

Tasmanian mountain pepperberry

Huipun lähestyessä ilma kylmeni huomattavasti. Tuuli oli erittäin kylmä ja navakka. Lumi ja jää lisääntyivät, mitä korkeammalle pääsimme. Useat luokkakaverini olivat nähneet lunta vain muutaman kerran elämänsä aikana. Se oli heistä siis hyvinkin eksoottista. Naureskelin, kun he kuvasivat ja koskettelivat innoissaan jääpuikkoja. Samalla mietin, että tulinko tosiaan tänne saakka näkemään lunta.

Huipun maasto muistutti Lapin tuntureita puroineen

Viime metrit huipulle olivat liukkaiden kivenmurikoiden takia vaikeat, ja ne piti lähestulkoon kontata ylös. Huipulla nappasimme nopeasti ryhmäkuvan ja lähdimme kylmää säätä pakoon vuoren toiselle puolelle. Ilma lämpenikin nopeasti keväiseksi, kun laskeuduimme rinnettä alas.

Huipulla oli myös laskettelurinne!

Pysähdyimme katsomaan maisemia jyrkänteelle, josta oli hyvät näkymät "Jacob's Ladder" -nimiselle mutkikkaalle tielle, joka on rakennettu kulkemaan jyrkkää rinnettä ylös. Laskeuduimme Jacob's Ladderia alas ja kävelimme loppumatkan autoille. Koko vaellus kesti 7 tuntia.

Jacob's Ladder

Eka ilta leirillä sujui mukavissa tunnelmissa. Kokkailimme ruokaa retkikeittimillä pienissä ryhmissä ja auringon laskettua paistoimme vaahtokarkkeja nuotion ääressä ja kerroimme arvoituksia. Arvoitusten kertominen tuntuu olevan täällä tosi perinteinen leirinuotio-ohjelma. Hauskoja sinänsä, vaikkakin kielen takia itselleni vähän haastavia.

Jaoin teltan luokkakaverini Lauran kanssa. Vaikka olin tällä kertaa varautunut leiriolosuhteissa nukkumiseen viime reissua paremmin, eka yö oli painajainen. Nukuin ehkä 2-3 tuntia. Tällä kertaa se ei johtunut kylmästä eikä kovasta maasta, vaan hirveästä myrskystä. Tuuli piti niin kovaa meteliä ja ravisti telttaa, etten pystynyt nukkumaan. Huonot unenlahjani koituivat jälleen kohtalokseni.

Seuraavana päivänä suuntasimme ensin erääseen Launcestonin keskustan puistoon, jossa yksi luokkakavereistani toteutti oman opetustuokionsa. Seuraava stoppi oli keskustan tuntumassa, Trevallyn Valley -luontoalueella aivan Cataract Gorgen vieressä. Täälläkin demottiin muutama opetustuokio. Viimeinen stoppimme Launcestonissa oli Tamar-joen varrella sijaitseva "wetland"-alue, jossa pääsimme tutustumaan vesialueen eläimiin ja kuuntelemaan puuduttavaa tunnin luentoa sen historiasta. Tässä vaiheessa alkoivat ne parin tunnin yöunet omalla kohdallani painaa enkä saanut vierailusta juuri mitään irti.

Princes Park

Mustia joutsenia

Onneksi matka Launcestonista Narawntapun kansallispuistoon oli sen verran pitkä, että sain nukuttua sen aikana pari tuntia. Narawntapussa pistimme jälleen leirin pystyyn ja aloimmekin suunnilleen heti valmistaa illallista: perinteistä australialaista grilliruokaa tällä kertaa. Pimeän tullen villieläimet piirittivät leirintäalueemme. Opossumeja, wallabeja ja vompatteja ei voinut olla näkemättä. Niitä sai olla häätämässä pois ruokiemme luota jatkuvasti. Hassua, kuinka kesyjä ne olivatkaan. Täysin vaarattomia ne onneksi olivat, ja lähtivät karkuun, kun meni tarpeeksi lähelle.

Toisena yönä nukuin kuin tukki. Heräsin yhden ainoan kerran koko yönä. Seuraava päivä oli siis itselleni paljon helpompi. Heräsimme aikaisin ja lähdimme muutaman tunnin vaellukselle Archers Knob -kukkulalle. Takaisin kävelimme rantaa pitkin. Rannalla demosin oman kuviksen opetustuokioni, jonka tarkoituksena oli rakentaa hiekasta ja muista rannan materiaaleista unelmien koulu. Ainakin yliopisto-opiskelijat innostuivat tästä kuvistunnista, pitääpä kokeilla myös lasten kanssa ;)

Lounaan jälkeen pakkasimme kamppeemme ja lähdimme takaisin Launcestoniin. Koko retki oli ihan huippu. Sain paljon uusia kavereita ja opin paljon uusia asioita, joita voin hyödyntää myös tulevassa työssäni. Parasta on, että jaamme kaikki kuusi suunnittelemamme opetustuokiota keskenämme. Saan siis paljon uusia opetusvinkkejä tulevaisuuden varalle :)

- Katju